24.9.2014

Nettisivujen tekijä Vesa Viljanen kiittää:

 

Aloitin tämän projektin alkuvuodesta 2014 ja siinä uskossa, että juu näppärän nopeasti
väsään uudet sivut seurallemme, mutta heti ensimmäisten minuuttien aikana luovaa miestä ei pidätellyt mikään. Hahmotin heti mitä olisi kiva saada uusille sivuille. Siitä se sitten lähti.
  Olisi mahtava saada seuran historia kasattua sivuille sekä vanhoja kuvia matkan varrelta, siis joukkuekuvia ja muitakin kuvia kaikilta mahdollisilta vuosikymmeniltä. Istuin hetkeksi alas, siemailin kahveeta, haukkasin voisilmäpullaa ja kaavailin, olisi alettava toimia...
 Soitto Tågin Taunolle, mistä saada materiaalia? " Minulla on Perkiömäen Voiton arkisto  kotonani, sanoi Tane. Noh, ajattelin komiaa siellä on pari mappia, joista selviää hetkessä kun ne selaa... " Jiisus, sanoin mä kun sain mapit, vihot ja leikekirjat mukaani. Vuodesta
1951 asti kaikkia Kiriä koskevia urheilutuloksia joko käsin kirjoitettuna taikka leikattuna
lehdistä ja liimattuina huolellisesti kirjoihin ja kansiin. Vautsi vau, ajattelin ja pyyhin hikeä
otsaltani...taitaa tässä poka olla arbeetii aivan riittämiiin.
  Kotiin päästyäni avasin ekan kansion, samalla ensimmäisen sivun tsekattuani, nuo Votsan
kansiot ja vanhat arkiston helmet alkoivat viedä itse mennessään, kuin itse palaisi Levon kentälle 70-luvulle ja hyppäisin märille vaahtomuovipatjoille floppaamalla riman yli taikka kuin saisi seitkytluvun mallisen sen ajan litimärän nahkapallon vastustajan maalivahdin käsistä potkaisemana  suoraan otsalohkoon, auts, niin säväyttävä oli tuo arkistojen uumeniin siirtyminen hra Viljaselta, eikä sekään vielä riittänyt vanha nokialaiseni alkoi heti kuumeta soitoista joita aloin soitteleen.
Paljon soittelin ja hommailin materiaalia, sitä sain myös Voiton tyttäreltä Saritalta, sain kuvia Saloilta, sekä helmet lähetti minulle Tasatien Gerd Muller Isko Stenroos, joka oli
säilyttänyt isänsä Taisto Stenroosin 50-luvun valokuvat Kirin jalkapallojoukkueista, ne kruunasivat kaiken. Myös Taunolta itsestältään sain mahtavaa matskua sekä myös Meuran Juhalta. Paljon tuli huipputietoa myös sosiaalisen median kautta eli facebook auttoi monella tavalla asioitten metsästämisessä.
  Monta asiaa valkeni taas mieleeni, onhan sitä Kirissä ollut kaikkea muutakin kuin futista taikka hiihtoa tai yleisurheilua, meillä oli pelattu pesäpalloa, lentopalloa ja shakkiakin.
Meillä oli toiminut näytelmäkerhoa, meillä on painittu aktiivisesti, nyrkkeiltykin myös,
Tottakai myös naisvoimisteluakin harrastettiin sekä kuntoiluakin kaikessa muodossa.
  Aktiivisesti järjestettiin tansseja Myrskylässä taikka myöhemmin Mäntyluodon Hotellilla muun muuassa.
 Monen monta kuuluisuutta saatiin liitettyä Mäntyluodon Kirin nimiin, olihan moni esimerkiksi luullut, että jalkapallomaajoukkuetähti  Miikka Toivola olisi Pitun kasvatti, ehei, kaanaantien kuuluisuus futasi seurassamme aina C-junnuihin saakka ja siitä meini Pituun, siitä sitten eteenpäin tähteyteen.
Myös Olympiavoittaja Kaarlo Kangasniemi on edustanut seuraamme eli Kulta-Kalle siirtyi seuraamme 12.6. 1975. tämäkin tieto on monelle aivan uusi.
Jyri Kjäll, Suomen kautta aikojen parhaimpia nyrkkeilijöitä on nuorena jannuna harrastanut seurassamme jalkapalloa, kiekkoa ja pesäpalloa, itsekin muistan hänelle kirjoittaneeni jalkapallodiplomin 80-luvulla kun vedin futiskouluja parina kesänä Levolla, Pihlavassa ja Kyläsaaressa. Jyrin isä toimi myös aktiivisesti seurassamme valmentajana.
  Monia monia muita upeita asioita valkeni myös näitten Voten arkistojen kautta ja muistiin palautui vanhoja hienoja tarinoita ja asoita , joita tulen aivan varmasti tarinoiden muodossa kertomaan kaikille näiden sivujen sisällä.
  Siis työnä nämä sivut olivat todellakin jäätävän iso jobi, nämä sivut olen käsityönä tehnyt, koodeja on naputeltu ja testailtu sekä kuvia olen muokkaillut pilvin pimein, pdf-tiedostoja olen totta tosiaan tehnyt likemmäs 1200 kpl ja niitä muokkaillut sekä jokaiseen sivuun olen pyrkiny panostamaan pientä yksityiskohtaa myöden eli jokaiseen ylhäällä olevaan banneriin ja kuvien muokkaamiseen on mennyt aikaa.
Kiitollinen olen tekemääni työhön, tämä matka ( helmikuusta lokakuuhun) oli kertakaikkiaan mahtava, onhan kyse Viljasen pojan sydämenasiasta eli omasta kasvattajaseurasta, jonka väriä todellakin tunnustan!
Long live Mäntyluodon Kiri ja se todellakin elää!

Kiitoksia vielä kaikille!

 

 
Satoja tunteja, satoja kaffekuppeja, satoja lehtileikkeitä ja noin 1200 kpl skannattavaa tiedostoa.... Nyt Valmis!